Suurin osa maailman turkistuotannosta on peräisin Euroopan Unionin alueelta ja Norjasta. Viime vuosina turkistarhaus on kuitenkin joutunut voimakkaaseen vastatuuleen, ja monissa Euroopan maissa tarhaus on kielletty, tai sen harjoittamista on rajoitettu voimakkaasti lainsäädännöllä. Uusia kieltoja ja rajoituksia on odotettavissa, sillä poliittinen keskustelu aiheesta on vilkasta useissa maissa.
Bosnia-Herzegovina Turkistarhauksen kieltävä laki on säädetty keväällä 2009, mutta lain voimaan tulosta on vielä epäselvyyksiä.
Bulgaria Turkistarhaus on kielletty.
Hollanti Kettujen ja chinchillojen häkkikasvatus on kielletty. Tarhauskielto astui voimaan vuonna 2008, ja lopuille tarhaajille annettiin kymmenen vuoden siirtymäaika. Parlamentti hyväksyi vuonna 2009 myös minkkitarhauskiellon, mutta päätös vaatii vielä senaatin hyväksynnän.
Iso-Britannia Turkistarhaus on ollut kielletty eettisistä syistä vuodesta 2003 lähtien.
Israel Lakiesitystä sekä turkistarhauksen että turkiskaupan kiellosta käsitellään parhaillaan.
Itävalta Turkistarhaus on kielletty eettisistä syistä.
Italia Turkiseläinten hyvinvointisäädöksiä on kiristetty, mutta laintulkinnassa on epäselvyyksiä.
Kiina Turkiseläinten pitoa ei säädellä minkäänlaisella lainsäädännöllä, mutta maan ensimmäinen eläinsuojelulaki on valmisteilla. Turkistarhaus kasvoi voimakkaasti 2000-luvun puolivälissä, ja vuonna 2006 Kiina tuotti kahdeksan miljoonaa ketunnahkaa vuodessa. Markkinat eivät kuitenkaan vetäneet odotetusti, joten vuonna 2008 määrä oli pudonnut jo kahteen miljoonaan nahkaan.
Kroatia Vuonna 2006 turkistarhaus kiellettiin 10 vuoden siirtymäajalla.
Ruotsi Kettutarhaus on käytännössä loppunut, sillä vuoden 2001 alusta lähtien kettujen kasvattaminen on ollut sallittua vain tiloissa, joissa eläimillä on kaivamismahdollisuus, virikkeitä ja mahdollisuus elää luontaisena sosiaalisena ryhmänä. Tällä hetkellä Ruotsissa kampanjoidaan voimakkaasti minkkitarhauksen kieltämiseksi.
Saksa Vuonna 2006 tehdyn päätöksen mukaan koko Saksassa vaaditaan häkkeihin kiipeilytelineet, ketuille maapohja ja minkeille uima-allas sekä vähintään kolmen neliömetrin häkit 5-10 vuoden siirtymäajalla.
Sveitsi Eläinsuojelulaki käytännössä estää turkiseläinten häkkikasvatuksen. Esimerkiksi vankeudessa kasvatettavalle minkille vaaditaan vähintään kuuden neliömetrin tilat ja yhden kuutiometrin vesiallas.
Tanska Vuonna 2009 tehdyn päätöksen mukaan kettujen tarhaus on kielletty siirtymäajalla.
Yhdysvallat Maassa ei ole yksittäistä turkiseläinten pitoa tai tappamista säätelevää lakia. Turkistarhausta ei ole kielletty yhdessäkään osavaltiossa, mutta jotkut osavaltiot ovat kieltäneet kettujen pitämisen vankeudessa, koska ovat huolissaan tautien leviämisestä luontoon. Kaliforniassa on tiettyjä määräyksiä kettu- ja minkkitarhoille, mikä tekee tarhauksesta siellä kalliimpaa kuin muissa osavaltioissa. New Yorkin osavaltiossa turkiseläinten lopetus sähköllä on kielletty. Turkistarhausta harjoitetaan eniten Wisconsinin ja Utahin osavaltioissa.
Salakuvausoperaatioita muissa pohjoismaissa
Ruotsi
Elokuussa 2010 ruotsalainen eläinoikeusjärjestö Djurrättsalliansen julkaisi materiaalia minkkitarhoilta, mikä herätti keskustelun minkkitarhauksen tilasta Ruotsissa. Kuvamateriaalia julkaistiin viidennekseltä maan tarhoista. Julkaistussa materiaalissa näkyy häiriökäyttäytymistä, sairaita ja vammautuneita eläimiä, kannibalismia ja kuolleita eläimiä häkeissä. Kriittiseen keskusteluun liittyi myös turkistarhaaja, joka myönsi, että minkit eivät voi tarhoilla hyvin, ja että tarhaolosuhteet aiheuttavat minkeille kärsimystä. Kampanjan seurauksena hän päättikin lopettaa turkistarhauksen.
Ruotsissa kasvatetaan noin 1,2 miljoonaa minkkiä vuodessa. Kettutarhaus on jo aiemmin tehty Ruotsissa mahdottomaksi määräämällä tarhat noudattamaan eläinsuojelulakia. Näin ketuille olisi pitänyt taata muun muassa mahdollisuus kaivamiseen. Kettutarhaus onkin siksi lopetettu taloudellisesti kannattamattomana.
Norja
Nettverk for dyrs frihet julkaisi myös samanlaisia kuvia 39 norjalaiselta turkistarhalta vuoden 2010 syksyllä. Vuosi oli jo kolmas peräkkäin, kun turkistarhoilta julkaistiin materiaalia. Vuonna 2008 järjestö julkaisi kuvia 100 turkistarhalta ja vuonna 2009 taas 45 turkistarhalta. Tällä hetkellä Norjassa on noin 300 turkistarhaa. Ennen 2010 julkaistua kampanjaa Norjan maa- ja metsätalousministeri Lars Peder Brekk sanoi, että turkistarhaus menettää kaikki tukensa, jos samanlaisia tapauksia vielä paljastuisi. Tällä hetkellä maassa käydäänkin keskustelua turkistarhauksen jatkosta. Tuen loppuminen tarkoittaisi käytännössä tarhauksen loppumista. Aiemmin Norjan eläinlääkäriliitto on esittänyt turkistarhauksesta luopumista, koska eläimille ei voida tarhoilla taata riittävää hyvinvointia.
Tanska
Vuonna 2009 tanskalainen eläinoikeusjärjestö Anima julkaisi kuvia 34 minkkitarhalta. Julkaistu materiaali oli samanlaista kuin muistakin pohjoismaista. Videoilla näkyi loukkaantuneita, sairastuneita ja stereotyyppisesti käyttäytyviä eläimiä. Tanskalaiset turkistarhaajat yrittivät oikeusteitse estää kuvien pääsyn julkisuuteen, mutta kuvamateriaali saatiin kuitenkin julkaista oikeuden päätöksellä. Kettutarhaus on Tanskassa jo aiemmin kielletty siirtymäajalla. Maassa kasvatetaan vuosittain noin 14 miljoonaa minkkiä.