Tiistaina 22.3. kymmenessä maassa osoitettiin mieltä ja vaadittiin turkistarhauksen kieltämistä Suomessa. Mielenosoituksia järjestettiin Lontoossa, Tukholmassa, Tallinnassa, Madridissa, Amsterdamissa, Wienissä, Kööpenhaminassa, Petroskoissa, Ateenassa ja Oslossa.
- Oikeutta Eläimille julkaissut materiaalia 10 % turkistarhoista
Oikeutta Eläimille -yhdistys on julkaissut ennennäkemättömän laajan tutkimuksen Suomen turkistarhauksesta. Kuvamateriaalia on kerätty noin 80 turkistarhalta viime touko- ja marraskuun välisenä aikana. Yhdessä viime vuonna julkaistun tutkimuksen kanssa aktivistit ovat vierailleet 10 % suomalaisista turkistarhoista. Tuoretta materiaalia näytti ensimmäisenä MTV3-kanavan 45 minuuttia -ohjelma keskiviikkoiltana.
Kun saavuimme tälle tarhalle syyskuussa havaitsimme, että tarha oli yleisilmeeltään laho ja rikkinäinen. Tarhalla eli naaleja ja kettuja pienissä häkeissä. Osa häkeistä oli rikki, ja eläinten...